Oululainen peliyhtiö Ball-IT murtautuu Kiinan markkinoille, kun paikallinen tv-yhtiö aloittaa sen peliin perustuvan tv-show'n ja ottaa vastuulleen tuotteiden jakelun. Vuonna 2010 Nelosella pyörinyt Blobo-peliohjelma lanseerataan kesäkuussa myös Kiinassa, ja samalla oululainen peliyhtiö Ball-IT saa tuotteilleen poikkeuksellisen näkyvän markkinointikanavan. Blobo-ohjelma perustuu Ball-IT:n kehittämään ja valmistamaan samannimiseen liiketunnistustekniikkaa hyödyntävään peliohjaimeen ja sillä pelattaviin peleihin. Nyt tuotteet saavat hyvän näkyvyyden Kiinan markkinoilla, kun paikallinen Shanghai Media Group (SMG) aloittaa kesäkuussa lasten tv-kilpailuohjelman, jossa pelataan Blobo-ohjaimilla. Ohjelma tavoittaa alkuvaiheessa arviolta 30 miljoonaa kotitaloutta. - Ohjelma on meille mittaamattoman arvokas markkinointiväline. Olemme esillä 23 minuuttia joka viikko kuuden kuukauden ajan, kertoo Ball-IT:n toimitusjohtaja Juha Rytky. SMG huolehtii myös Blobo-tuotteiden jakelusta Kiinassa. Tuotteet tulevat myyntiin 1500 liikkeeseen. Ball-IT on perustettu vuonna 2005. Liikevaihto on toistaiseksi ollut vaatimatonta, mutta Rytky uskoo Kiinan markkinoille pääsyn olevan tärkeä päänavaus. - Kasvuluvut ovat huikeita, jos päästään lähellekään suunniteltua. Ball-IT tähtää tuotteellaan myös muille kehittyville markkinoille. Neuvotteluja tv-ohjelmaformaatin levityksestä käydään tällä hetkellä eri puolilla maailmaa, muun muassa Etelä-Afrikassa, Lähi-idässä, USA:ssa ja eteläisessä Euroopassa. - Sopimus SMG:n kanssa oli oikeastaan parasta, mitä pystyimme saamaan, Rytky iloitsee. |